Jasper Johns: Flag (1956) |
Kyllähän sen periaatteessa ymmärtää, että Euroopan
maahanmuuttovastaiset puoluejohtajat pitävät merkittävänä voittona sitä kun Valkoisen talon isäntä vaihtuu maahanmuuttajan pojasta maahanmuuttajan
pojanpoikaan. Mutta onko alhainen ääniosuus alhaisesta äänimäärästä silti kovin
vahva osoitus merkittävästä muutoksesta maan mielialoissa?
Donald Trumpin vaalivoittoa on yritetty sovittaa oikeaan
mittakaavaan mm. sillä, että Trump voitti pienemmällä äänimäärällä kuin Hillary
Clinton hävisi, tai että hän voitti pienemmällä äänimäärällä kuin kaksi
edellistä republikaanisen puolueen presidenttiehdokasta hävisivät. Päivän
lehdessä (HS 13.11.2016) Tommi Uschanov jatkaa listaa kahdeksalla lisäpointilla. Osa niistä
vähättelee oletuksia ”yhden maailman lopusta ja toisen alkamisesta”, toiset
löytävät muutoksia yleensä vähäpätöisempinä pidetyista seikoista. Kuten tämä
lainaus New York Timesista: ”Yrityksiä, jotka ennen markkinoivat farkkujaan ja
fleecetakkejaan pieninä paloina amerikkalaista unelmaa, neuvotaan nyt panemaan
mainoskampanjansa uusiksi.”
Niin, tosiaan. Miksei jopa Amerikan lipulle voisi käydä kuin
Suomen lipulle, joka yhä kelpaa kaikkien salkoon, mutta jota juuri kukaan ei juuri
nyt haluaisi nähdä ommeltuna kenenkään takinhihaan?
Jos kolumnistin listaa haluaisi jollakin jatkaa, niin ehkä
esimerkit voisi poimia eurooppalaisesta keskustelusta, ja eritoten hetkistä,
jolloin siinä ilmaistulle helpotuksen tunteelle ei ole mitään todellista syytä.
Ensinnäkin reaktio Trumpin sovinnollisen voittopuheen ja
kampanjapuheiden väliseen ilmeiseen kuiluun. Joskus ennen vanhaan, kuten pari
viikkoa sitten, olisi ollut vaikea kuvitella yhdenkään eurooppalaisen poliittisen
johtajan tai pääkirjoitustoimittajan kiittävän ihan näin auliisti sitä, että
Yhdysvaltain uusi valittu presidentti taitaa sittenkin olla jopa luultua
suurempi paskanpuhuja.
Toinen arveluttava reaktio oli se hengähdystauko, jonka koko
vaalikampanja ja varsinkin Trumpin voitto näytti antaneen keskusteluille
Euroopan viime vuosien poliittisesta liikehdinnästä. Eikö tämän oikeastaan
olisi pitänyt mennä toisin päin? Siis niin, että pitkään jatkunut paskamyrsky
Euroopassa olisi tarjonnut amerikkalaisille pienen hengähdystauon heidän
huolilleen Trumpin oikeistopopulismin merkityksestä, joka kaikista enemmän tai
vähemmän osuvista Hitler-vertauksista tai KKK:n virallisen lehden tuesta
huolimatta ei sisällä kaavaa niin totaaliseen kansallisen poliittisen
järjestelmän äärioikeistolaistumiseen kuin jolla Euroopassa nyt noustaan
vähintään parlamenttiin asti?
Tai kuten amerikkalaiselle HBO-kanavalle ohjelmaa tekevä
brittikoomikko John Oliver kommentoi mm. Ranskan Kansallisen rintaman, Unkarin
Jobbikin ja Kreikan Kultainen aamunkoiton vaalivoittoja: ”Holy Shit! When
Europe moves far right, it moves through Belgium!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti