keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Puhelinmyyjistä. Ja paikannimistä.


Puhelinmyyjät. Omia ja varastettuja ajatuksia. Kiitos erityisesti Johanna Laaksolle, FB-ryhmästä ”Lapsi jäi pesuveden jalkoihin – uudistuvaa kielenkäyttöä.”

Päivän soittajista ensimmäinen tyttö ulkoluki myyntipuheen kuin aapiskukosta, seuraavalla oli sitten eri tyyli: ”Sitämävaan, että mikä toi sun sähköyhtiö mahtaa olla?”
Haastava ja ajatuksia herättävä avaus.
Monissa kielissä nominin tai substantiivin yhteydessä on pikkusana, josta selviää, onko nomini epämääräisessä vai määräisessä muodossa sekä lisäksi nominin mahdollinen suku. Nyt määräävä artikkeli näyttää kotiutuneen myös suomen kieleen, yleisimmin muodossa ”toi”. Kielentutkijoista etenkin Ritva Laury on jo argumentoinut sen puolesta, että ”se” voitaisiin nykypuhesuomessa katsoa artikkeliksi.  
Siihen verrattuna ”toi” ei ole vain määräisyyden ilmaisin vaan pseudo-anafora. Se viittaa ikään kuin johonkin, mistä muka on jo ollut puhe tai joka ikään kuin on vertauskuvallisesti läsnä.
”Sitämävaan” lienee hämäläisistä murteista muualle suomen kieleen kotiutunut, yleensä kysymykseen johtava kohteliaisuusmuoto (vrt. ”anteeksi, mutta”).
Korvaa myös lukuisissa muissa kielissä käytetyt alkutervehdykset. Puheenvuoroa aloittavaksi kohteliaisuussanaksi olisi vaihtoehtoisesti sopinut ”tota”, mutta myös ”elikkä” suuntaa puhetta puhekumppaniin ilman eksplisiittisissä alkutervehdyksissä ja kohteliaisuussanoissa olevaa vikaa: ne rikkovat suomalaisen kohteliaisuuden perusperiaatetta, joka on kasvojen suojeleminen, henkilöön viittaamisen välttäminen (”Tuliks tänne iso olut?”).
                      Tästä syystä suomalaisena kohteliaisuusstrategiana toimivat parhaiten oman epävarmuuden tai yleisen epämääräisyyden ilmaisimet.

Paikannimiä. Omia ajatuksia.
                       Tekstarissa tuli kesäterveisiä turkulaisten mökkeilijöiden suosimasta saaristokunnasta nimeltä ”Kustavi”. Kielioppi on pahasti ruosteessa, joten pitää kysyä: onko tämä passiivin eventiivin perfektin yksikön 3. persoona vai mikä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti