keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Rikkain 1 % vainottuna vähemmistönä?


Suomalaisessa julkisessa keskustelussa on toistuvasti varoitettu ironian eli epäsuoran ivan käytöstä. Sen vaatimuksia eivät kuulemma ymmärrä kirjoittajat eivätkä lukijat. Nyt sama varoitus pitäisi ilmeisesti ulottaa sarkasmiin eli purevaan ivaan. Siitä kun tulee helposti läppää eli perussuomalaisten poliitikkojen huumoria, joka jälkikäteen tarkasteltuna ei ehkä tarkoittanutkaan mitään sellaista, jolta se kuulosti.
Näin kirjoittaa Sanna Ukkola, A-Studion poliittinen toimittaja, Yle uutisten blogissa ”Nalle-jahti”, teemana vadelmavenepakolainen Björn Wahlroosin viimeisin julkisuuskohu (15.4.2014):

”He [poliitikot] ovat sännänneet solvaamaan Ruotsiin muuttanutta Wahlroosia kaikilla kuviteltavissa olevilla termeillä”; ”Vapaa liikkuvuus ei ilmeisesti koske kuin köyhiä”; ”Rikkaita miljonäärejähän saa ja kuuluu potkia”; ”He [vasemmistopoliitikot] kuvaavat häntä ahneeksi miljonääriksi, joka imee Suomesta kaiken ja jonka kuuluu nyt menettää puhevalta Suomen asioihin”.

Ukkolan vastalitootti nojaa vahvasti yhteen elokuution lajiin, hyperbolaan, mutta karkean liioittelunkin huomioiden Ukkolan esittämät paisuttelevat seuraukset kääntyvät lähinnä kirjoittajaa itseään vastaan: mielikuva Suomen seuratuimman yritysjohtajan puheoikeuden riistämisestä, koska Ukkolan kollegat ovat esittäneet poliitikoille Wahlroosia koskevia kysymyksiä, ei ole ainoastaan väärällä tavalla koominen. Toimittajan blogin pontena se on juuri sitä ”järkyttävää hurskastelua”, josta toimittaja Ukkola soimaa ”vassaripoliitikkoja.
                      Näkökulmaltaan tavaton Ukkolan blogi ei toki ole.
Kun riskisijoittaja Tom Perkins kirjoitti Wall Street Journaliin kirjeen, jossa hän rinnasti rikkaan vähemmistön kohtelun nyky-Amerikassa juutalaisen vähemmistön kohteluun natsi-Saksassa, The Atlantic-lehti kutsui sitä ”kamalimmaksi historialliseksi analogiaksi, jonka tulette kuulemaan pitkään, pitkään aikaan”.
Näin Perkins:

Regarding your editorial "Censors on Campus" (Jan. 18): Writing from the epicenter of progressive thought, San Francisco, I would call attention to the parallels of fascist Nazi Germany to its war on its "one percent," namely its Jews, to the progressive war on the American one percent, namely the "rich."
From the Occupy movement to the demonization of the rich embedded in virtually every word of our local newspaper, the San Francisco Chronicle, I perceive a rising tide of hatred of the successful one percent. There is outraged public reaction to the Google buses carrying technology workers from the city to the peninsula high-tech companies which employ them. We have outrage over the rising real-estate prices which these "techno geeks" can pay. We have, for example, libelous and cruel attacks in the Chronicle on our number-one celebrity, the author Danielle Steel, alleging that she is a "snob" despite the millions she has spent on our city's homeless and mentally ill over the past decades.
This is a very dangerous drift in our American thinking. Kristallnacht was unthinkable in 1930; is its descendent "progressive" radicalism unthinkable now?

Ja näin Atlanticin toimittaja Jordan Weissman: ”This is the reductio ad absurdum of a rich-guy's persecution complex. The Jews were a minority. The rich are a minority. Therefore, criticizing the rich is akin to committing genocide against the Jews. QED.”
Perkinsin kirje julkaistiin viime tammikuussa, Ukkolan blogi eilen tiistaina. Ei se tunnu ”pitkältä, pitkältä ajalta”.
Ukkola ei tosin erikseen mainitse juutalaisvainoja, mutta vaikea ei ole huomata, mistä retoriikasta hänen kielikuvansa loisista ilman ihmisoikeuksia ovat peräisin. Eikä sitäkään voi olla huomaamatta, ettei Ukkolan blogissa ole kärkenä vakaumusta tai argumenttia, vaan dead linen hätäinen täyttäminen jollakin edellisen viikon pintakuohulla.
Silti sekä blogin tekijän että lukijan olisi hyvä huomata vielä sekin, ettei Ukkola kompastunut vain pieneen provoon. Kyse on vähän laajemmasta oikeistolaisesta meemistä. Toinen Atlanticin toimittaja, Matthew O’Brian, analysoi ilmiötä tässä artikkelissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti