Aikamme ajattelijoita: Heikki Aittokoski, oikeistointellektuelli?

Helsingin Sanomien Heikki Aittokoski on ensiluokkainen ulkomaantoimittaja jo pelkästään siitä syystä, että hänen tietonsa kotimaan tapahtumista ovat usein puutteellisia ja hänen kuvauksensa kotimaassa käydystä julkisesta keskustelusta toisinaan itse keksittyjä.

                      Ammatinvalinnallaan Heikki voi siis panostaa vahvuuksiinsa sen sijaan että tuhlaisi työaikaa heikkouksien korjailuun.

                      Sosiaalisessa mediassa Heikin Facebook-sivut tunnetaan hauskoista puujalkavitseistä ja sanaleikeistä. Seuraajia on nelinumeroinen määrä. Sen sijaan Heikin kirjoittama poliittinen satiiri Narrien laiva –blogissa on lähinnä sitä, että toimittaja loukkaantuu joistakin toisten ihmisten käyttämistä arkikielen sanoista, kuten ”oikeistolainen” tai ”media”.

                      Hyvä esimerkki on tämä blogimerkintä. Se on merkillinen vastaus Twitteri-keskusteluun, jossa professori Teivo Teivaista oli pyydetty nimeämään osaavia ”oikeistointellektuelleja”. Tuomas Enbusken lisäksi Teivaisen mieleen oli juolahtanut Heikki.

                      Teivaisen vastauksen voi lukea tästä.

                      Kun tekstien sävyä ja sisältöä vertaa toisiinsa, voi todellakin ajatella, että tästä lähtien ”oikeistointellektuelli” on haukkumasana, kun taas Heikin Teivaisesta käyttämä ”umpivasemmistolainen” on henkilön malttia, arvostelukykyä ja nokkeluutta imarteleva kohteliaisuus.

                      Toinen esimerkki löytyy tästä. Tuoreimmassa blogimerkinnässään Heikki kirjoittaa:

Ärsyynnyin eräästä lauseesta. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta, koska päätavoitteeni elämässä on pätevöityä kategoriassa ”vihainen vanha mies”.

Journalistiikan vierailijaprofessori Elina Grundström kirjoitti tiistaina Hesarin kolumnissaan aluepolitiikasta, eikä siinä mitään.

Mutta eräs lause siis ärsytti. Lause liittyi siihen, että Grundströmin mukaan suomalaiset perheet ovat alkaneet kerätä aiempaa enemmän varmuusvarastoja.

”Syynä ei ole median levittämä Venäjän pelko ja sotahysteria, vaan arkisen turvallisuuden rapistuminen.”

Noin, siinähän se tuli, ”Venäjän pelon levittäminen” ja ”sotahysteria”, tuosta noin, ikään kuin tosiasiana Tampereen professorilta.

Toisinaan on tietysti hyvä korostaa, että oman kirjoituksen aihe on kieltämättä aika triviaali ja sivuuttaa kokonaan kommentoidun tekstin sisällön, koska joku muu tekisi sen kuitenkin puolestasi. Silti en koskaan suosittelisi toimittajille tai muille kirjoittajille oman asenteen tai pointin piilottamista tämmöiseen Heikin ”olen ironinen tai ehkä en” –pujotteluun.

                      Toinen tarpeeton tehokeino, jonka olisi voinut korvata suoruudella ja avoimuudella, on toimittaja Elina Grundströmin sinänsä korrekti nimeäminen ”professoriksi”, ja varmuuden vuoksi vielä kahdesti. Teivaisesta kirjoittaessaan Heikki ei epäröinyt vahvistaa käsitystä, jonka mukaan toimittajapiireissä akateemisuutta ja akateemisia titteleitä käytetään lähinnä pejoratiivina, eli Heikin blogissa kertomaan miten professorit ”fantisoivat”, ”kiihottuvat refleksinomaisesti”, ”päästävät huuliltaan oikeaoppisia termejä”, ”jorisevat akateemisesti” ja kohottavat itsensä ”omahyväisesti” johonkin toimittajan paheksumaan asemaan.

                      Itse asiassa tämä pitkälti oikeutettu epäluulo toimittajien asenteita kohtaa on niin syvää ja niin yleistä, että Kanava-lehden toimitussihteeri posti eräästä keskustelupuheenvuorostani sanan ”dosentti”, koska ilmeisesti epäili sen tarkoitusta loukkaavaksi.

                      Heikkiä kiusanneseen Elinan lauseeseen suhtaudun pitkälti samoin kuin Lontoossa ja New Yorkkissa kansainvälistä uraa tekevä filosofi Panu Raatikainen Heikin FB-sivuilla:

Ihan vaan logiikan opettajana huomauttaisin kuitenkin, että lause ”Syynä ei ole median levittämä Venäjän pelko ja sotahysteria, vaan ...” ei esitä Venäjän pelkoa, sotahysteriaa ja mediaa niiden lietsojana tosiasiana yhtään sen enempää kuin lause ”Epileptisen kohtauksen syynä ei ole demonit tai noituus vaan häiriö aivojen hermosolujen sähköisessä toiminnassa” esittäisi demonit tai noituuden tosiasiana.

Mutta olen toki tottunut jo siihen, että logiikka on monille vaikeaa..

Vähemmän akateemisena ”jorinoitsijana” huomioni kuitenkin kiinnittyy Heikin panostamaan kokonaisuuteen eikä pieniin loogisiin virheisiin yksityiskohdissa.

Kansalaisena minua vähän karmivat toiset kansalaiset, jotka loukkaantuvat isämaan puolesta, toimittajana minua karmivat vähän enemmän toiset toimittajat, jotka loukkaantuvat ”median” puolesta. Yritä tässä sitten Heikin kirjoituksen jälkeen selittää vaikkapa omille oppilaille, että ei, ei toimitusten maailmankuvaa vääristä mikään toimitusten sisäsiittoinen perspektivi ja julkinen arvovaltakilpailu muita mielipiteenmuokkaajia vastaan.

Toisaalta juuri satunnaisena retoriikan opettajana luen tämmöistä mielelläni. Nyt luennot saavat siteekseen kuvion, josta olen tähän asti käyttänyt teoreettista esimerkkiä: ”En suinkaan väitä, että N.N. on pedofiili, haluan ainoastaan, että aina kuullessanne nimen N.N. ajattelette sanaa pedofiili”.

Heikin näennäisesti irrationaalinen blogimerkintä ei ainoastaan yhdistä Elinaa perehtymättömään akateemiseen teoreettisuuteen kutsumalla kokenutta toimittajaa toistuvasti, ja siis sinänsä korrektisti professoriksi. Lisäksi Heikki aika epäkorrektisti liimaa Elinan jotenkin samaan kontekstiin filosofian professori Saarisen jonkin nuoruuden kirjoituksen  kanssa.

 Eikä mitään loogista yhteyttä toki ole myöskään Elinan ja ”suomettumisen” välillä, mutta vaikka Heikki ei voi varsinaisesti puuttua mihinkään Elinan virheeseen, hän voi toki aina lisätä kirjoitukseensa jonkin syvemmän väärässä olemisen assosiaation. Ja mitä pahamaineisempi, sen parempi.

Tällaiset keinot voivat selitettyinä kuulostaa halvoilta ja läpinäkyviltä, mutta pääministerin entisenä avustajana tunnetun Juho Romakkaniemen innostunut palaute Heikin FB-sivulla kertoo miten tehokkaita ne ovat. Vaikka laulun sanojen kokonaisuus ei ole Romakaniemelle hahmottunut (mistä Elina kirjoitti ja miten yksittaisenkin lauseen tulkinta on parempi perustaa yleiseen ja eirtyiseen kontekstiin eikä mielivaltaisiin oletuksiin kirjoittajan muista ajatuksista, asenteista tai asennevioista), kertosäe ”suometumisineen” on entuudestaan tuttu. Siksi Romakkaniemi yhtyy kiltisti kuoroon.

Ja koska Aittokoski päätti olla loukkaantunut median puolesta, minä päätin juuri olla loukkaantunut sosiaalisen median puolesta. ”Ensinnäkin olisi kiinnostavaa tietää, mitä Grundström tarkoittaa niputtaessaan median yhdeksi massaksi”, Heikki kirjoittaa blogissaan. Toiseksi olisi kiinnostavaa tietää, mitä Helsingin Sanomat tarkoitti niputtaessaan sosiaalisen median yhdeksi massaksi. Satunnaisesti valittu otsikko Hesarissa: ”Sosiaalinen media levittää tehokkaasti uusnatsismia."

Sanoisin, että olen elänyt siinä uskossa, että Suomessa on varsin moniääninen viestintäkenttä, jollei Heikki olisi jo sanonut niin, joten menenpä tästä omalle FB-sivulleni teeskentelemään, että tässä ”levittää”-sanan vakiintuneessa käytössä yhtä vakiintuneen ”media”-sanan yhteydessä olisi jotain kommentoinnin arvoista