Viimeksi kuultuna: Break Stuff / Covered

Vijay Iyer Trio: Break Stuff. ECM 2015.

Tämänvuotinen Porin Jazz –vieras Vijay Iyer Trio on kotimaansa Amerikan seuratuimpia kokoonpanoja. Uuden levyn suunta ei kuitenkaan enää ole askel eteenpäin, kohti vapaampaa improvisointia.

                      Pikemminkin Break Stuff poukkoilee edestakaisin trion johtajan romanttisten ja avantgardististen vaistojen välillä.

Levyn toinen raita Chorale kertoo oikeastaan jo kaiken. Barokkimaisesti alkava melankolia hajoaa klassistiseen koristeluun, jossa basson ja rumpujen orkesterillinen tausta korostaa pianisti Iyerin teknisyyttä ja musiikillista johtajuutta.

Iyerin ilmeiset vaikutteet ovat aikalaisilta ja hieman jazzin valtavirran ulkopuolelta. Instrumentin kaikupohjaa hyödyntävä raskas vasen käsi on kuin Bad Plus Trion Ethan Iversin. Tanssittavasta teknosta rytmisiä ideoita löytävä mutta silti herkkä oikea käsi on kuin E.S.T:n Esbjörn Svenssonin.

Tiensä selkeyttämiseksi Iyerin kannattaisikin uran tässä vaiheessa tehdä levyllinen standardeja. Break Stuffilla tulkitut Billy Strayhornin Blood Count ja Thelonius Monkin Work kertovat jo nyt enemmän Iyerin henkilökohtaisista pyrinnöistä kuin kaoottisiksi käyvät omat sävellykset.

Robert Glasper: Covered. Blue Note 2015.

Pianisti Robert Glasper jätti parilta edelliseltä levyltä tutut sähkölaitteet ja dj-kaverit kotiin. Hiphop–vaikutteita livenä äänitetty Covered ei silti hylkää.

                      Glasperin omissa sävellyksissä basistin ja rumpalin tehtäväksi jää horjumaton biitti, johon Glasper kuvioi soolonsa. Paljon kauemmaksi suomiräpin tasatahtisesta humpasta ei silti voisi päästä. Glasperin vaivaton flow ja nopeiden rytminvaihdosten aksentointi ovat kuin 1990-luvun lopun Jay Z:lta.

Lainakappaleiden tyylikirjo onkin sitten jo laajempi, Joni Mitchellistä John Legendiin, Radioheadistä jazzstandardiin (Stella by Starlight). Levyn yhteiseksi nimittäjäksi muodostuu lyyrinen melankolia, joka ulottuu myös keikan päättävään poliittiseen kannanottoon.

Oman aikansa aktivisti, laulaja Harry Belafonte, käy murtuneella äänellään kertomassa, ettei maailma ole vielä valmis, minkä jälkeen Glapsperin oma tytär luettelee poliisin luoteihin kuolleiden aseettomien mustien miesten nimiä. Sanoma tuntuu olevan se, että edellisten sukupolvien toivon on annettu muuttua synkän uutisvirran jättämäksi turtumukseksi.