tag:blogger.com,1999:blog-2259899524612694047.post1934707461179413535..comments2019-12-02T13:23:59.696+02:00Comments on Turmio ja perikato: Päivän sana: EneneväPutte Wilhelmssonhttp://www.blogger.com/profile/06899418417593542505noreply@blogger.comBlogger1125tag:blogger.com,1999:blog-2259899524612694047.post-26626788685246362482014-03-30T05:16:16.659+03:002014-03-30T05:16:16.659+03:00Kyllä nykytaide varmaan ihan vilpttömästi YRITTÄÄ ...Kyllä nykytaide varmaan ihan vilpttömästi YRITTÄÄ viitata todellisuuteen, mutta jotenkin onnistuu samalla etäänyttämään sen minusta. Kovin mielellään itseensä viittaavan nykyisen taiteen kautta kaikki näyttää helposti etäiseltä ja yleistetyltä. Ikään kuin maailma näyttäytyisi taiteen kautta passiivimuodossa. <br /><br />Poikkeuksia on. Esimerkiksi Renzo Martensin dokumentti Nauti köyhyydestä oli osoitus suoran ja kaikille avautuvan nykytaideprojektin radikaalista voimasta, jossa lukutaitoa vaativa taiteen kielioppi ei tyrkyty esiin tai siis sitä ei edes ole. Elokuva ei siksi tahtomattaankaan rakenna kulttuurin luokkaeroja ja mykistä taitamatonta osaa yleisöstään vaan kertoo jotain maailmasta niin suoraan kuin mahdollista. Lukas Moodyssonin Lilja 4-ever uskalsi olla saarnaavaa realismia vielä viime vuosituhannen lopulla. Kummastakin teoksesta kirjoitin blogissani (Juha Saari kirjoittaa). Liljasta näin:<br /><br />"Tätä katsoessa tuntuu, että realismin taide on löydetty ainakin elokuvassa uudelleen, pelastettu takaisin tehtävälleen: haluun kertoa tärkeä tarina muotoon kietoutumatta ja puhutella katsojaa ilman älyllistä etäisyyttä aiheeseen."<br /><br />Liljassa Moodysson ei todellakaan katso sivuilleen vaan suoraan eteensä. Aiheen voimalla.<br /><br /> <br />juha saarinoreply@blogger.com