Luvullinen lisääntyminen: paljonko on vähän?

Sana vuoden vaihteeksi voisi olla älykäs, mutta sarkastinen analyysi John Williamsin romaanista Stoner. Mutta paljon helpompaa on vain sanoa, että yliarvostettu. Melkein yhtä helppoa on osallistua maahanmuuttoa koskevaan nettikeskusteluun. 

Yleensä riittää, että puntaroi rinnan väitettä ja tarjolla olevia julkisia lähteitä. Yhtään palkitsevampaa se ei ole kuin kokonaisen kirjan kuittaaminen yhdellä sanalla. Aihe on muuttunut pahanmakuiseksi ja sitä paitsi hyödyttömäksi puuhasteluksi. Jos siis kuvittelee, että tarkistettu tieto muuttaisi kenenkään MV-lehteä linkittävän asenteita.

Seuraava kommentti on lainattu Jussi Halla-ahon, ps, FB-sivulta, ja kuten tavallista, se on asian vierestä. Asia oli euro-edustajan väite norjalaisten harvinaisesta tuurista, kun populistipuolueen ministeri oli juuri ehtinyt esittää kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan:

”Heillä ei ole perustuslakia, kansainvälisiä sopimuksia eikä ihmisoikeusprofessoreita.”

No, jos keskustelua seuraa norjaksi eikä muinaisslaaviksi, niin ”heillä” näyttää olevan nuo kaikki.

Lisäksi heillä toki on varaakin kiristyksiin, jos verrokkina on vaikkapa Suomi. Toisin kuin netissä ilman näyttöä toistuva väite kuuluu, turvapaikan hakeminen Suomesta ei ole erityisen helppoa, eivätkä hakijoille myönnetyt etuudet ole poikkeuksellisen anteliaita. Kun toinen pohjoismaa Tanska lupasi puolittaa vailla oleskelulupaa olevien turvapaikanhakijoiden vastaanottorahan, se jäi yhä suuremmaksi kuin Suomessa. Eikä Tanska aio jatkossa antaa turvapaikanhakijoille kantatanskalaista alhaisempaa sosiaaliturvaa. Vasta maahan tulleen aikuisen turva ainoastaan alennetaan samalla tasolle, jota voi saada yhä kotona asuva tai ammatillisen tutkinnon suorittamaton tanskalainen nuori.

En pidä kouluttamattoman nuoren ja kielitaidottoman ulkomaalaisen rinnastamista toisiinsa kohtuuttomana. Varsinkin kun ulkomaalaisen tuki kasvaa pakollisen kotoutumiskoulutuksen edetessä. Ja kun tuki ostovoimakorjattuna on kuitenkin hieman anteliaampi kuin kotimainen työmarkkinatuki, jota meillä voivat saada niin nuoret kuin aikuisetkin – mikäli peruspäivärahaan tai ansiosidonnaiseen oikeuttavat ehdot eivät täyty.

Mitä taas Norjaan tulee, niin ministerin lupaava kiristys turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisiin voisi toteutua esimerkiksi Suomen mallilla. Perheen kokoajana ei enää pidetä turvapaikan saajaa, vaan lähtömaassa yhä olevaa lähiomaista. Hakemus perheen kokoamiseksi on lisäksi tehtävä lähimmässä Suomen konsulaatissa, joka käytännössä sijaitsee jossain kaukana lähtömaan naapurivaltiossa. Tai sen naapurissa.

Tuntuu äkkiseltään epäinhimilliseltä, varsinkin suurinta hätää kärsivien osalta, joilla ei ole voimia tai resursseja lähteä edes konsulia tapaamaan. Mutta onhan malli kieltämättä tehokas maahanmuuton hidaste.

Seuraava kommentti on paremmin trollaajana tunnetun Junes Lokan, ja siis vähän yllättäen aivan asiallinen tyyliltään. Vain sisältö vaatii pientä korjausta ja arviointia. Kommentissaan Lokka kirjoittaa yli 32000 hakijan joukosta, ”jotka kaikki voivat pian laittaa perheenyhdistämishakemuksen vireille. Migrin mukaan jokainen laittaa niitä keskimäärin 3”.

Edellinen luku pitää paikkansa, jälkimmäisestä en tiedä. Mutta toisin kuin Lokka uskoo, se koskisi vain turvapaikan saaneita. Ei hakijoita. Lokka moitti myös tietojani maahanmuuttoviraston eli migrin päätöksentekolinjasta:

”Migrin mukaan kolmasosa olisi saamassa myönteisen päätöksen, ei neljäsosa; eikä se ole mikään pieni joukko. Migrin sivuilta voit katsoa perheenyhdistämishakemusten määrät, eivätkä ne ole pienet. [--] Migrin vaatimat kirjalliset todisteet, jos sellaisia vaaditaan, on helppo ostaa lähtömaassa.”

Aloitetaan migrin omilta sivuilta löytyvistä tilastoista. Kun kerran niitä kehotettiin katsomaan.

Migrin marraskuuhun loppuun mennessä tekemistä n. 5800 turvapaikkapäätöksestä on ollut myönteisiä 1300. Tuo siis on se minun mainitsemani neljännes. Lokan esittämään kolmannekseen päästään vain, jos jätetään huomiotta Dublin-sopimuksen tai muun syyn vuoksi rauenneet hakemukset. Mutta näin tuskin annettaisiin oikeaa kuvaa vallitsevasta todellisuudesta (kuinka moni hakemus johtaa turvapaikan saamiseen).

Kaikista oleskelulupahakemuksista 6,5 % koski kv-suojellun henkilön perheenyhdistämistä. Eivätkä kaikki päätökset olleet näissäkään hakemuksissa myönteisiä. Jos perheenyhdistäminen koski kv-suojellun lasta, 10 % päätöksistä oli kielteisiä, jos taas puolisoa, kielteisiä päätöksiä oli jo puolet.

Usein esitetty ajatus, että kaikki Migrin vaatimat paperit voidaan väärentää, ei varmaan ole perusteeton. Mutta luvuista päätelleen väärennökset eivät ole kovin hyviä.

Lukujen perusteella on myös vaikea ymmärtää, etteikö tässä muka puhuttaisi aika ”pienestä joukosta”.

Kun siis turvapaikkahakemuksia on tullut tänä vuonna reilut 32 000, ja jos niistä pitkän käsittelyajan jälkeen hyväksytään tuo sama neljännes, niin se tarkoittaisi 8000 uutta ulkomaalaista asukasta Suomeen. Melkein saman verran ulkomaalaisia muutti viime vuonna Suomesta pois (n. 7000) ja muuttanee tänäkin vuonna, joten edes väestönkasvu ei ole tällä ”hallitsemattomalla pakolaisvirralla” vielä taattu.

Tänään mietin: kolumnisteja ja korruptiota

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla aloittaa joukko uusia kolumnisteja, enkä juuri nyt suhtaudu Henkka Hyppöseen lainkaan niin suurella epäluulolla kuin Pirkko Saisioon.

”Itse asiassa koko maahanmuuttokeskustelu näyttää tulehtuneelta tabulta tällä hetkellä”, Saisio analysoi. Mikä kuulostaa sikäli oudolta, että ”tabu” tarkoittaa kiellettyä puheenaihetta eikä jotakin, joka on some-päivitysten suosikkiaiheena on syrjäyttänyt Kreikan talouden ja uhkaa jo kissavideoita.

 ”Toisella puolella on rajat kiinni-porukka, toisella Suomi says welcome –porukka. Toiset eivät halua yhtään maahanmuuttajaa, ja toiset eivät halua asiaan minkäänlaista kontrollia. Inhimilliset ja järkevät puheenvuorot asiasta hukkuvat.”

Pitkään jatkunut keskustelu kahdesta ääripäästä sai Pirkolta selkeän määritelmän, ainoastaan osapuolet jäivät nimeämättä. Rajat kiinni –liike, siis ne molemmat keskenään riitelevät, on kyllä avoimesti toivonut kansainvälisten ihmisoikeussopimusten, EU-lainsäädännön ja Suomen perustuslain kumoamista siten, ettei tänne tulisi enää ketään. Mutta kuka on vaatinut samaa, jotta tänne tulisivat kaikki?

Henkkalla tuntuu olevan parempi ote siihen, mitä todellisuudessa tapahtuu ja mitä sanat tarkoittavat. Henkan mukaan Suomessa on enemmän asioita, joista puhutaan liikaa, kuin niitä, joista puhutaan liian vähän, HS kertoo. Olennaista on kuulemma se, miten puhutaan. Liian usein keskustelussa takerrutaan reaktioihin ja tunteisiin: ”Pitäisi perustella paremmin ja vaatia myös muilta parempia perusteluita.”

Tähän on tultu. Riemuitsen etukäteen maan suurimpaan sanomalehteen kirjoittavan kolumnistin itsestään selvyyksistä, kunhan ne vain tarjoavat vaihtoehdon toisen kolumnistin harhoille.

--

Laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius jatkaa pohdintoja hallituksen motiiveista ajaa hallintarekisteriä ”aggressiivisesti”. Mahdollisten vaihtoehtojen joukossa on tämäkin:

”Vai onko syynä se, että monen isokenkäisen osakesalkku on jo nyt ulkomailla hallintarekisterien suojissa, ja viimeistään vuonna 2018 ne tulevat automaattisen tietojenvaihdon myötä verottajalle tietoon ja mahdollisesti myös julkisuuteen? Eli ne on nopeasti laillistettava, että kukaan ei jäisi kiinni housut kintuissa? Tähän viittaa sekin, että hallitus yritti kesällä säätää ns. armahduslain, jonka turvin veronkiertäjät olisivat palauttaessaan varoja Suomeen välttäneet rikosprosessin.”

Samaan aikaan Helsingin Sanomat kertoo valtion lentoasemayhtiön Finavian hallituksen puheenjohtajan erosta. Eronsa syyksi Riitta Tiuraniemi selittää ministeriön toimet, joilla syyllisen ja korvausvastuullisen löytyminen Finavian edellisen hallituksen tekemiin tappioihin johdannaismarkkinoilla estyisi: ”Ministeri Anne Bernerin (kesk) rooli tässä oli merkittävä”, Tiuraniemi sanoo. 

Hallitus oli viime syksynä päättänyt hakea siviilikanteella korvausta entiseltä hallitukselta ja entiseltä johdolta. ”Liikenneministeriöstä tuli ohjaus, että kanteissa pitää odottaa omistajan eli liikenneministeriön ratkaisua. Ymmärrän tämän päätöksen, mutta en sitä, että päätöstä ei ole saatu aikaan”, sanoo Tiuraniemi. Sitä päätöstä yhä odotellaan, vaikka kanneoikeus vanhenee vuoden lopussa.

Kuvio näyttää periaatteessa samalta, jolla sosiaali- terveysministeri selvisi vanhasta petossyytteestä: kesken tutkinnan otettu poliisin loma johti syytteen vanhenemiseen. Paitsi että nyt ei harjoiteta tunkkaista politikointia pienessä piirissä. Ollaan kapitalismin kovassa ytimessä, jossa taas joutuu pohtimaan sellaisia hankalia sanoja kuten ”moraali” ja kovia sanoja kuten ”rakenteellinen korruptio”.

Oikaisuja. Dialogi yhdessä osassa.

Saska Saarikoski, HS 10.12.2015, A 5: "Sivistys ei ole tuhoutumassa eikä Suomesta ole tulossa natsi-Saksa – mutta kulttuuriväki tarvitsisi rohkaisevaa taikajuomaa."

”Kirjailijaliiton vuoden 2010 tutkimuksen mukaan keskimääräinen kirjailija sai apurahoja yli neljä kertaa enemmän kuin kirjatuloja.”

Sinänsä totta, Saska. Mutta mainitaan nyt samalla, että kirjailijoiden mediaanitulo kirjallisesta työstä oli kyselytutkimuksen mukaan 2000 €. Siis vuodessa. Ja laskettaessa yhteen kirjailijan kaunokirjallisesta työstä saadut verolliset tulot, muut kirjailijan työhön liittyvät verolliset tulot, saadut apurahat sekä kirjallisuuspalkinnot mediaani nousi 9 745 euroon, Saska. Vuodessa.

”Kirjailijoiden luokka-asema on kuitenkin sikäli erikoinen, että vaikka apurahat eivät ole vapauttaneet heitä vähäosaisuudesta, ne ovat vapauttaneet monet palkkatyön ikeestä. Kirjailijaliiton tutkimuksessa vain 16 prosenttia kirjailijoista kertoi tekevänsä myös muita töitä.”

Ei, Saska. Kirjailijaliiton kyselyn mukaan 16 % kirjailijoista julkaisi kirjallisuutta säännöllisen virka- tai työsuhteen ohessa. Hyvä yritys, Saska, mutta olisiko tullut rehellisempi kolumni, jos olisit vielä tämänkin lisäksi kertonut, että 52 % kaikista kirjailijoista sanoo tekevänsä muuta työtä rahoittaakseen kirjallisuuden kirjoittamisen? Ja jos olisit vielä kertonut, että yli 71 % toimittaja Saarikoskea (s. 1963) nuoremmista kirjailijoista sanoo tekevänsä muuta työtä rahoittaakseen kirjallisuuden kirjoittamisen?

Ja ihan yltiörehellisenä olisit voinut vielä kertoa, että muun työn tekemisen vähyys vastanneiden joukossa johtunee ainakin osin siitä, että heistä 38 % on yli 64-vuotiaita eikä siis ihan normisti työvoimaa? Ja että 21 % vastanneista on 55-63 –vuotiaita, joten osa heistäkin nauttii jo jotain varhennetun tai sairauseläkkeen muotoa – ja muutama jopa taiteilijan lisäeläkettä - joten tarve ja fyysinen kyky muuhun kuin kirjoittamiseen on ehkä laskenut?

”Vuonna 2007 yritimme Helsingin Sanomien kulttuuriosaston juttua varten selvittää, löytyykö Suomesta oikeistolaisia taiteilijoita. Jutun tekeminen oli lähes mahdotonta, koska useimmat oikeistolaisiksi epäillyt joko kieltäytyivät haastattelusta tai halusivat puhua nimettöminä. Sen sijaan Lindstedtiä ei pelottanut yhtään. Se kertoo kai siitä, että hän tiesi olevansa vahvoilla eli marxilaisfilosofi Antonio Gramscin terminologiaa lainaten ”hegemonisessa asemassa” kulttuurin kentällä.”

Niin, Saska. Varmaan moni kirjailija voisikin lainata terminologiaa esimerkiksi Gramskilta. Mikä voi johtua siitä, että peräti 63 % kyselyyn vastanneista oli suorittanut korkeakoulututkinnon. Kirjoittamisen lisäksi ovat siis lukeneet paljon ja laajasti.

Mutta jos asiaa ajattelee arkisemmin, hegemoniat unohtaen, niin onko se outoa, jos kirjailijoiden joukosta ei löydy kovin monia perinteisiin porvarillisiin puolueisiin samastuvia henkilöitä? Kun ottaa huomioon kirjailijakunnalle tyypillisen tulotason ja halun muuttaa Helsinkiin, niin miksi kovin moni heistä kokisi yhteisyyttä hallintarekisterin lobbareiden kanssa, tai miksi heitä kiinnostaisi montako uutta siltarumpua kepulandiaan rakennetaan? Jäljelle jäävät valittaviksi sitten ne muut puolueet ja puoluekannat.

Luvullinen lisääntyminen: 2 + 2 = 5

”Ylimuistoinen kansanviisaus tietää, että ihmisiä on viime kädessä kolmea lajia: niitä, jotka osaavat laskea, ja niitä, jotka eivät osaa.” Bisquit.

1.

”Todella törkeästi harhaanjohtavaa, liekö vahingossa vai tahallaan tapahtunut”, kirjoittaa nimimerkki cookie-dough Helsingin Sanomien kommenttiosuudessa: Kyseistä henkilö arveluttaa poliisihallituksen ilmoitus noin kymmenestä raiskausepäilystä, jotka kohdistuvat turvapaikanhakijoihin. Ei voi kuulemma olla totta, koska Iltalehti uutisoi vasta 27.11.2015: 

"Poliisihallitus muutti tämän kuun alussa järjestelmiään niin, että tieto epäillyn taustasta turvapaikanhakijana liitetään rikosilmoitukseen. "

”Eli poliisi on vasta kuukauden ajan kirjannut turvapaikanhakijoiden raiskausepäilyjä, siinä ajassa niitä on tapahtunut 10”, cookie-dough päättelee: ”Eli tällä haavaa mennään noin 120 raiskauksen vuositahtia turvapaikanhakijoiden osalta.”

"Törkeästi harhaanjohtavaa" vai hassu salaliittoteoria? No, hassu salaliittoteoria.

Rikosilmoitus ei ole sama asia kuin poliisin tietojärjestelmä. Rikosilmoitukseen ei ole enää vuoden 2012 jälkeen esimerkiksi "kirjattu" epäillyn henkilötunnusta ja osoitetta, vaikka ne epäillyn tunnistamisen seurauksena olisivat poliisin tietojärjestelmässä. Poliisin tietojärjestelmästä löytyvät myös tiedot epäillyn kansalaisuudesta ja maassaolon perusteet, esim. onko kyseessä viisumi, väliaikainen oleskelulupa, turvapaikan saaneen oleskelukortti vai onko henkilö vasta rekisteröity turvapaikan hakijaksi. Poliisilla on tarpeen vaatiessa myös pääsy rajavartiolaitoksen sormenjälkirekisteriin, josta turvapaikkahakemuksen jättäneet löytyvät.

Turvapaikanhakijoiden status on lain mukaan salassa pidettävää tietoa, jota poliisi ei lähtökohtaisesti voi kertoa yksittäistapauksissa. Samalla tavalla julkisuuslaki kieltää kertomasta monia muita asioita, jotka ovat viranomaisen tiedossa - kuten sen, oletko juuri sinä työtön tai toimeentulotuen varassa, tai kävitkö terkkarissa kupan vai nuhan takia.

Jos poliisi nyt kuitenkin haluaa koetella lain rajoja, ja julkistaa turvapaikka-statuksen julkisessa asiakirjassa (rikosilmoitus), niin poliisihallitus voi helposti pyytää poliisipiirejä tarkistamaan raiskauksista epäiltyjen henkilötiedot. Marraskuun alkuun mennessä raiskausepäilyjä oli koko maassa reilut 800 ja tekijöitä alle neljä sataa, joten maan yli 30 poliisipiiriä pystyivät melko vähällä vaivalla vastaamaan poliisihallituksen pyyntöön. Ihan koko vuoden ajalta.

2.

Helsingin yliopiston entinen psykologian professori ja nykyinen oman yrityksensä konsultti Gote Nyman kommentoi Facebookin julkisessa statuksessa samaa Helsingin Sanomien artikkelia kuin cookie-dough. Yhtä noloin seurauksin. Ja, jos mahdollista, kehnommin taustatiedoin:

”Ihmisten kannalta oikea tapa vertailla näitä lukuja on selvittää paljonko heidän omalla asuinalueella on tapahtunut raiskauksia ennen turvapaikanhakijoita ja paljonko nyt muuttoaallon jälkeen. Jos esimerkiksi Kempeleellä raiskaaminen oli ollut kyläraiteilla arkipäivää niin mitä turhaa murehtimaan yhtä maahanmuuttajatapausta. Mutta epäilenpä että näin huoleton tilanne ei ole siellä ollut ja ihmisten huoli on ymmärrettävää - siellä ja muualla varsinkin Helsingissä missä luvut ovat karmeita.

 Tässäkin asiassa Suomi on ruotsalainen ja pääsemme piankin raiskaustilastoissa maailman kärkeen. Populismin sijaan tarvitaan vaikean ongelman avointa käsittelyä ja pikahoitoa. Se ei tule olemaan helppoa. Ohessa hieman tendenssimäistä mutta myös kritiikin kestävää dataa (”Sweden– Rape Capitol of the West”, julkaisija Gatestone Institute).”

Harmi, ettei tuo kestä kritiikkiä. On lähinnä populismia. Jonka olisi hyvin helposti voinut oikaista.

Haastatteluihin perustuvan EU:n julkaiseman uhritutkimuksen mukaan 5 % eurooppalaisista naisista joutuu raiskatuksi täytettyään 15. Ruotsissa sama luku on noin puolitoista prosenttia, samoin Suomessa. Myös poliisin tietoon tulleiden epäiltyjen määrät ovat naapurimaissa lähes identtiset, satunnaiset vaihtelut ja asukasmäärän erot huomioiden. Ruotsissa epäiltyjä henkilöitä oli viime vuonna 1010, Suomessa 465. Raiskaustilastoissa emme ole siis ”pian” Ruotsin tasolla, olemme nyt.

Uhritutkimusten ja rikostilastojen ero voi olla suurikin, mutta suuria ovat erot myös erot uhrien ilmoitushalukkuudessa ja lainsäädännössä eri maissa. Ruotsissa raiskauksen määritelmä on varsin laaja, ja Suomi on tässä lähtenyt seuraamaan Ruotsin mallia. Esimerkkinä Suomen lakiin v. 2012 tuotu muutos, jossa mm. sormien tai esineen työntäminen naisen sisään muuttui hyväksikäytöstä raiskaukseksi. Tilastolukujen tasaiseen kasvuun tuli selkeä hyppy, vuosi ensin ja langettavat tuomiot sulkeissa: 2009 (119), 2010 (95), 2011 (129), 2012 (191).

Kasvun kasvu lienee lainmuutoksen seuraus, muu kasvu liittynee ilmoitushalukkuuden lisääntymiseen, sillä keskimäärin muun rikollisuuden määrä laskee. Ja raiskaustenkin määrä kaksi viimeksi kulunutta vuotta.

Goten mainitsema ”ruotsalaisuus” olisi silti tervetullut toisesta näkökulmasta, ja se liittyy maahanmuuttoon. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Suomessa laskemat ristitulosuhteet, joilla ilmaistaan maahanmuuttajien riskiä syyllistyä rikoksiin, ja erityisesti seksuaalirikoksiin suhteessa kantaväestöön, ovat korkeampia kuin Ruotsin oikeusministeriön alaisen Brån vastaavat laskelmat. Näyttäisi siis siltä, että ulkomaalaiset ovat sitä rehellisempiä ja siveellisempiä mitä enemmän heitä on.